Olet tällä hetkellä Jalkineet.net-blogin sivulla 4 / 8. Blogin etusivulla listataan kaikkein uusimmat kirjoitukset.
Marraskuun alussa Nuorgamin korkeudelta Suomen etelää kohti lähtenyt Tomi Hautamäki kertoo minkälaisia jalkineita hän on ottanut käyttöönsä tuhannen kilometrin pituiselle kävelyreissulle. Kävellen elämään -tempauksen loppusuoralla oleva mies on kuukauden pituisen uurastuksen aikana ehtinyt jo Saloon asti. Tavoitteena on päästä Hankoon. Hän on talsinut matkaansa lenkkareilla ja varannut märkiä päiviä varten vedenkestävät kengät. Kenkäkommentit hän antoi hieman ennen matkalle lähtemistä.
Tässä on erään suomalaisen ammattiurheilijan antamia kommentteja hänelle esittämiini jalkineaiheisiin kysymyksiin. Urheilijan toiveesta jätän hänen henkilöllisyyden kertomatta. Huolimatta tästä salaperäisyyden verhosta, ovat ohessa esitetyt kommentit päteviä ja erityisesti hiihtoharrastuksen pauloissa olevat henkilöt voivat löytää uusia vinkkejä kuinka tehdä lumisen lajin harrastamisesta entistä miellyttävämpää.
Kunkin ihmisen elämässä yksi mullistava älynväläys tulee vastaan lapsuusiässä, kun opitaan solmimaan kengännauhat niin, etteivät ne ole umpisolmussa eivätkä ne löysty hetken päästä. Kengännauhojen solmimista ovat ihmiset tehneet ainakin viimeisten muutaman tuhannen vuoden ajan, sillä Mesopotamiassa jo 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua ihmiset hyödynsivät nahkaisia nauhoja, joilla kengät kiinnitettiin nilkan ja jalkaterän kohdalta. Samaan tapaan myös muinaiset kreikkalaiset käyttivät sandaalimaisia jalkineita. Roomalaiset levittivät sotilasmahtinsa välityksellä tapoja läntiseen Eurooppaan. Tapojen joukossa oli myös hyviksi todettuja jalkineita ja niiden kiinnitystapoja…
Arktiset kengät ovat äärimmäisen kylmiin olosuhteisiin suunnitellut ja valmistetut kengät. Näiden kenkien tarkoitus on pitää jalat lämpiminä siinä lämpötilassa, tai oikeammin kylmyystilassa, jonka valmistaja on kengille ilmoittanut. Jotkut arktiset kengät on tarkoitettu ainoastaan jalkojen suojaamiseen lumelta eikä niissä ole varsinaista suojausta kylmältä. Arktisiksi kengiksi voidaan mieltää sellaiset jalkineet, jotka suojaavat ainakin -40 celsiusasteen pakkasissa. Tämänlaisia jalkineita yhdistää se, että ne ovat vedenkestäviä. Vedenkestävyys on tärkeää, koska sulava lumi voi saada jalat märiksi ja se puolestaan aiheuttaa äärimmäisen kylmissä olosuhteissa vakavia ongelmia. Kylmyys kun voi aiheuttaa pakkasenpuremia ja kosteat jalat voivat vauhdittaa niiden syntymistä.
Maihinnousukengät, maiharit, varsikengät. Näillä nimityksillä tunnetaan sellaiset jalkineet, jotka ovat sotilaskäytöstä siirtyneet myös arkielämän jalkineiksi. Maihinnousukengät ovat pitkävartiset ja niiden pohjissa on pitoa-antavat kuvioinnit. Nykyajan maiharien esi-isiksi voidaan lukea muinaisten roomalaisten käyttämät varrelliset sandaalit, joiden pohjallisiin oli isketty lyhyitä nauloja antamaan pitoa. Myöhemmissä sodissa tavallisiin nahkaisiin varsikenkiin iskettiin nauloja niiden pohjiin. Nykymalliset maiharit otettiin käyttöön Yhdysvaltojen armeijassa Korean sodan tullen 1950-luvulla. Trooppiseen ilmastoon sopivat maiharit, joiden pohjakuvio oli sitä varten kehitetty “juovikkaaksi”, esiteltiin taistelijoille Vietnamin sodan sytyttyä.